OSALLISTU KAJAANIN KUVAKILPAILUUN 11.4.2023 MENNESSÄ!
Osallistu kuvakilpailuun teemalla “ILO”! Kerro meille yhdellä kuvalla, mikä tai mitkä asiat tekevät sinut tai ystäväsi iloiseksi? Miltä ”ilo” sinun kuvaamana näyttää? Voit ottaa osaa kilpailuun joko teemaa ilmentävällä valokuvalla, piirroksella tai maalauksella, tyyli on vapaa! Kilpailuun osallistuneet kuvat julkaistaan Music Against Drugs ry:n Instagramissa ja kolme eniten tykkäyksiä kerännyttä kuvaa palkitaan Polaroid-kameroilla. Kilpailuun voivat osallistua kaikki Kajaanissa asuvat tai koulua käyvät yläkouluikäiset nuoret. Kuvakilpailu järjestetään osana Kajaanin Music Against Drugs -kokonaisuutta.
KILPAILUN OSALLISTUMISOHJEET:
- Kuvakilpailuun osallistujien yläikäraja on 16 vuotta ja kotikunnan tai koulunkäyntikunnan on oltava Kajaani.
- Osallistujalla on oltava lähettämiinsä kuviin täydet oikeudet ja kuvien tulee olla osallistujan itsensä ottamia tai muutoin työstämiä. Kilpailuun voi osallistua enintään yhdellä kuvalla.
- Kuvakilpailuun osallistuneiden teosten tulee olla hyvän maun mukaisia, eikä niissä saa esiintyä esimerkiksi rasismia, väkivaltaa tai päihteitä. Music Against Drugs ry:n arvoja ovat yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys ja ilo ja myös näitä arvoja on hyvä noudattaa omassa teoksessaan. Music Against Drugs ry hyväksyy kilpailuun teemaan soveltuvien teosten osallistuminen ja voi hylätä tarvittaessa kilpailuun sopimattomat teokset.
- Kilpailun tuotos toimitetaan digitaalisessa muodossa esim WhatsAppilla, iMessagena tai sähköpostilla. Esimerkiksi piirroksesta tai maalauksesta tulee siis toimittaa valokuva tai skannaus. Kerro kuvan lähettämisen yhteydessä yhteystietosi: nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoitteesi, joista sinut tavoittaa.
Lähetä kuvat haluamallasi tavalla:
WhatsApp: 050 445 6449 (Sofia)
iMessage: 050 445 6449 (Sofia)
Sähköpostilla osoitteeseen [email protected] - Järjestäjä saa oikeudet kuvien käyttöön markkinoinnissa esimerkiksi Music Against Drugs ry:n verkkosivuilla, sosiaalisen median kanavissa sekä painotuotteissa.
Kannustamme kilpailijoita kampanjoimaan myös oman teoksensa puolesta ja pyytämään ystäviään tykkäämään ja jakamaaan kuvaa eteenpäin!
Ilmoittaudu mukaan kuvakilpailuun 11.4. mennessä alla olevasta painikkeesta. Onnea kilpailuun!

YHTEISTYÖSSÄ:
