Tulipa mieleeni, kun kuulin yhtenä päivänä bussissa kolmen nuoren keskustelevan päihteistä. Yleensä en kuuntele ventovieraiden puheita, eivätkä ne niin kiinnostakaan, mutta nyt kuuntelin ja sujuvasti kuuntelinkin. Tosin vain niin, etteivät puhujat huomanneet höröllä olevia korviani. Keskustelun edetessä ymmärsin, kuinka valtavassa ryhmäpaineessa nuoret oikeasti elävät.
Nuorten jutellessa kävi selkeästi ilmi kyseisen kolmikon mielipiteet. Kaksi heistä olivat hyvinkin innoissaan ja kolmas oli vaisumpi. Jopa niin vaisu, että nämä kaksi muuta keskusteluun osallistunuttakin sen huomasivat. Innokkaammat nuoret juttelivat muun muassa kokeilemistaan alkoholijuomista ja mielenkiinnostaan huumausaineisiin. Välillä he koittivat tivata kolmannelta, miksi hän ei juo ja siinä lomassa sanoivat häntä jo tylsäksikin. Päihteiden käyttöä he perustelivat sillä, että kaikkea pitää kokeilla ja kuolinvuoteella kaduttaisi kuitenkin, jos ei olisi elänyt nuoruutta villisti.
Hiljaisimmalla kaverilla oli selvästi eriävä mielipide. Hän koitti roikkua keskustelussa mukana, mutta hänestä oli selvästi luettavissa toisenlainen aate. Matkan jatkuessa hän kuitenkin alkoi pikkuhiljaa myöntymään toisten puheisiin. Jossain vaiheessa hän sanoi jo, että olisi kiva kokeilla esimerkiksi alkoholia, vaikka tuo lausahdus selvästi särähti myös hänen omaan korvaansa. Jos hänen päänsä päällä olisi ollut ajatuskupla, siitä olisi aivan varmasti nähnyt ajatuksen “pitäähän minun kun nuokin…enhän minä tahdo se porukan tylsimys olla”.
On kovin surullista, että ryhmäpaine on noin järkyttävän suuri. Vieläkin surullisemmaksi asian tekee se, että monesti tuo paljon puhuttu kuuluisa paine kohdistuu juurikin päihdekokeiluihin ja tupakkatuotteisiin, jotka eivät ole hyväksi kehittyvälle Homo sapiensille. Ei sen puoleen kyllä kehittyneillekään liiemmin. Joka tapauksessa, haitallisia ne olisivat tämänkin kirjoituksen päähenkilöille.
On varmasti olemassa tutkimuksia nuorten ryhmäpaineen syistä. Niitä en ala tähän nyt avaamaan, mutta heitän ilmoille vielä jotain omaa pohdintaa paineen syntymisestä. Tämä laumassa eläminen on varmasti monelta osin varsin hyvä asia ja toimiva ratkaisu, mutta kun yhtälön heitetään muutama kokeilunhaluinen ja itsevarma yksilö sekä joku ujohko tapaus, niin johan alkaa näyttää huonolta. Jos porukan “pomo” sanoo, että päihteet on jees niin onhan ne silloin, eikös? Ei kannata alkaa viljellä vastalauseita tai muuten saa naurut päin naamaa ja pahimmassa tapauksessa onkin enää vain porukan ex-jäsen. Jos ei tuota lopputulemaa halua niin päihteiden on oltava ok, sanoi oma mieli mitä sanoi. Pikaisella pohdinnalla tällainen tilanne lienee hyvin yleinen.
En tiedä millainen osio kouluissa on nykyään päihdekasvatuksesta, mutta mielestäni siellä pitäisi ehdottomasti painottaa, että kieltäytyminen on hyvä asia jos haluaa niin tehdä, eikä se tee ihmisestä tylsää tai ilonpilaajaa. Tuntuu, että tuollaisissa asioissa toisen mielipidettä ei arvosteta, vaikka vaikuttaakin siltä että suvaitsevaisuus on lisääntynyt monissa asioissa melko paljon. Minusta tuokin on (tai ainakin pitäisi olla) eräänlaista suvaitsevaisuutta, että hyväksyttäisiin kaikkien oma mielipide myös päihteiden käyttämisen osalta. Haluammehan elää omien valintojen pohjalta ilman paineita miltään taholta, eikö niin?
Blogitekstin kirjoitti Music Against Drugs ry:n toimistoassistentti Satu Virtala.