Liikuntahaaste aktivoi nuoria aikuisia
Digi-inkin liikuntahaasteesta hienoja tuloksia Digi-Inkin liikuntahaasteeseen osallistunut jo kymmeniä nuoria, joiden elämässä liikunta oli varsin pienessä roolissa ennen haastetta. Osallistujista valtaosa (80 %) kertoi liikkuvansa alle tunnin verran viikossa.Haasteella pyritään tavoittamaan ja motivoimaan ennen kaikkea liikuntaharrastusta aloittelevia nuoria aikuisia, joiden liikkuminen on vähentynyt esimerkiksi vallitsevan epidemiatilanteen vuoksi. Nuoret liikkuvat haasteen aikana omaehtoisesti yksin tai ystävän …