HAEMME PROJEKTITYÖNTEKIJÄÄ

Haemme ammattikoululaisille suunnattuun päihdekasvatuskokonaisuuteen

Projektityöntekijää

Työskentelet kolmivuotisessa kehittämishankkeessa (2023–2026), jonka tavoitteena on lisätä ammattiin opiskelevien nuorten päihde- ja  riippuvuustietoa, vahvistaa nuorten osallisuutta sosiaali- ja terveysalan järjestötoiminnassa ja kansanterveystyössä sekä vähentää nikotiinituotteiden käyttöä ammattiin opiskelevien keskuudessa.

Hankkeessa pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan toimintaa ammattikoululaisille nuorille yhdessä projektipäällikön kanssa ja tukenasi on myös koko muu työyhteisömme. Toimintaa suunnitellaan ja tehdään yhdessä nuorten kanssa sekä verkossa että kouluilla.

Ohjaajan tehtäviin kuuluvat muun muassa:

  • kohderyhmähaastattelujen toteuttaminen
  • vertaisryhmätoiminnan suunnittelu ja toteuttaminen nuorten kanssa (mm. kampanjatoiminta ja nikotiinituotteiden lopettamiseen tukeva ryhmätoiminta)
  • Ammattikouluille toteutettavien tapahtumien järjestäminen yhdessä projektipäällikön kanssa
  • toiminnasta viestiminen sosiaalisessa mediassa


Tehtävään valittavan henkilön eduksi katsotaan:

  • soveltuva koulutus
  • kokemus nuorten kanssa työskentelystä ja ohjaamisesta
  • oma-aloitteisuus, joustavuus ja hyvät vuorovaikutustaidot
  • kokemus ehkäisevästä päihde- ja mielenterveystyöstä ja muista terveyden ja hyvinvoinnin teemoista ja/tai järjestötyöstä
  • tietotekninen osaaminen


Työ sisältää myös satunnaista ilta- ja viikonlopputyötä sekä ajoittaista matkustamista Suomessa.

Haku tehtävään:
Hakuaika päättyy 13.9.2023 klo 23:59. Jatkoon valitut kutsutaan haastatteluihin viimeistään 15.9.2023. Valintahaastattelut järjestetään 18.–19.9.2023 toimistollamme osoitteessa Matarankatu 4, 3. krs, 40100 Jyväskylä. Valinnasta ilmoitetaan 22.9.2023

Lisäksi voit halutessasi kuvata max. minuutin kestävän videon, jossa esittelet itsesi ja kerrot, miksi juuri sinä olisit oikea henkilö tehtävään. Lähetä video projektipäällikkö Eerik Niemelälle WhatsAppilla numeroon 050 320 5550 tai sähköpostilla osoitteeseen [email protected]

videonauhan ja puhelimen kuvakkeet.

Lisätietoja voit kysyä Eerik Niemelältä numerosta 050 320 5550 maanantaisin 28.8.2023 klo 12–13, 4.9.2023 klo 12–13 ja 11.9.2023 klo 12–13. Lisätietoja ei anneta sähköpostitse.

Työaika: Kokoaikatyö, 37,5h/vko

Palkkaus: Sosiaalialan järjestöjen TES:n mukaan

Työn kesto: 2.10.2023–28.2.2026 tai sopimuksen mukaan

Sopimuksen laatu: Määräaikainen

TES: Sosiaalialan järjestöjä koskeva TES

Työntekopaikka: Jyväskylä (osittainen etätyömahdollisuus)

Koeaika: 6 kk

Tehtävään valitun on ennen työsuhteen alkamista toimitettava voimassa oleva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (5 6 §:n 2) mukainen rekisteriote.

Music Against Drugs ry:n virallinen nimi on heinäkuussa 2023 vaihtunut Riemu Finland ry:ksi. Lue lisää tuoreesta tiedotteestamme tästä linkistä.