MINNA ESITTÄYTYY

Moikka kaikille!

Olen 39-vuotias merkonomiopiskelija ja aloitin 26.8. seitsemän viikkoa kestävän, opintoihini kuuluvan viimeisen harkan Music Against Drugs ry:ssä. Tutkinnon osa, jota suoritan, on henkilöstön tukipalvelut, eli tulen tekemään aika monipuolisesti kaikenlaisia hommia. Juhiksen kanssa on mietitty, että esimerkiksi Tourujoen yöhön liittyen on paljon tehtävää, josta saan hyvin näyttömateriaalia kasaan. Toimistoassistentti Saanan jäädessä hyvin ansaitulle lomalle, otan sitten kopin hänen tehtävistään.

Music Against Drugsille hain harjoitteluun siksi, että arvostan todella paljon sitä, mitä täällä tehdään nuorten tulevaisuuden hyväksi ja halusin saada mahdollisuuden nähdä toimintaa lähempää. Kotoisin olen alunperin Kuusamosta ja täällä Jyväskylässä olen asunut jo 17 vuotta, tosin välillä kävin hetken kääntymässä Keski-Euroopassa. Pohjoinen vetää minua puoleensa ja niinpä haaveenani onkin jossain vaiheessa päästä asumaan kokonaiseksi vuodeksi aivan pohjoiseen ja sekä nähdä että kokea vuodenaikojen vaihtumiset ja niiden vaikutukset paikalliseen luontoon. Vuoden jälkeen sitten voisi katsoa tilannetta uudestaan ja päättää, jääkö pohjoiseen vai palaako etelämmäs.

Vapaa-aika menee kolmen lapsen ja koiran kanssa puuhaillessa kaikenlaista. Paljon ollaan ulkona ja retkeillään lähiluonnossa. Luonto on minulle tosi tärkeä ja rakas voimavara ja tykkäänkin ladata siellä akkuja aina kun mahdollista.
Mahdollisuuksien mukaan nappaan koiran mukaan ja lähdetään pidemmille metsäretkille ja silloin kello jää kotiin ja mennään fiiliksen mukaan. Luonnon lisäksi olen kiinnostunut henkisestä kasvusta ja itsensä johtamisesta ja kehittymisestä ihmisenä. Pidän ihmisten kohtaamisesta ja olen kiinnostunut kuulemaan heidän tarinoitaan ja uskon, että jokainen kohtaamamme ihminen on opettajana täällä. Jokaisesta kohtaamisesta voi oppia jotain.

Olen tosi kiitollinen, että saan olla osana huippua tiimiä tämän pienen hetken ajan!

Minna Malinen